Jokainen sielukompleksi ennen astumistaan maaplaneetalle määrää lähtöhetken on kysymys sielusopimuksista todennäköisyyksistä ja kohtalon ja vapaan tahdon välisestä tanssista inkarnaatiosyklimme suuremmassa arkkitehtuurissa.
Emme saavu tyhjänä tauluna. Kannamme mukanamme pohjapiirustuksia, aikajanoja, teemoja, oppitunteja ja kyllä, mahdollisia poistumiskohtia. Silti nämä eivät ole rautakahleita. Ne ovat valoisia mahdollisuuksia. kuin ovia valon käytävässä, entiteetti Dolores Cannonin paljastukset koskettivat tätä totuutta.
Mutta totuus on sulavampi kuin yksi ennalta määrätty päivämäärä. Sielukompleksimme voi valita ikkunan, taajuuksien alueen, jolla vapautuminen on parhaiten linjassa tietoisuutemme kasvun kanssa. Tuon ikkunan sisällä valintamme, rohkeutemme, antautumisemme ja halukkuutemme jäädä muovaavat varsinaisen hetken.
Maa on vapaan tahdon planeetta. Tämä on suuri koe. Maaplaneetan pimeät hallitsijat haluaisivat meidän uskovan, että kohtalomme on sinetöity, sillä silloin luovutamme voimamme. Mutta DNA:mme valokoodit vastaavat aikomukseemme. Emme ole käsikirjoituksen marionetteja. Olemme kanssaluojia yhden äärettömän luojan kanssa. Elämänsuunnitelma on laulu, ei tuomio. Voimme sointua sen kanssa tai improvisoida uuden melodian, kun vanha ei enää palvele sielukompleksimme kehitystä. Jotkin entiteetit valitsevat tietyn lähdön katalyytiksi muille. Heräämisen lahja suruun käärittynä. Toiset huomaavat kesken matkan haluavansa jäädä pidemmäksi aikaa kuin alun perin oli tarkoitus. Ja universaalinen kompleksi järjestäytyy uudelleen tuon valinnan ympärille.
Kehokompleksi on ajoneuvo. Sielukompleksi on kuljettaja. Kun kuljettaja päättää jatkaa matkaa, uusia teitä ilmestyy. Siksi korkeimmassa merkityksessä valitsimme ennen inkarnoitumista sekä päättymisen mahdollisuuden että jatkamisen mahdollisuuden. Asetimme poistumiskohtia polullemme, mutta asetimme myös voiman kulkea niiden ohi. Päivämäärää ei ole kirjoitettu kiveen. Se on kirjoitettu valoon, ja valo on herkkä vastaamaan. Meidän on kunnioitettava elämäämme ja kunnioitettava valintojamme.
Jos tunnemme vetoa lähteä, tiedä, että tukea on olemassa näkökykymme tuolla puolen. Ja tiedä, että jääminen voi olla rohkeampaa, muuttavampaa. Meidän on toimittava tämän tiedon varassa valitessamme. Olemme täällä muistaaksemme suurenmoisuutemme. Antakaamme tuon muistamisen ohjata ajoitustamme, ei pelon, ei epätoivon, ei vanhan sopimuksen, josta olemme jo kasvaneet ulos.